Pitkästä aikaa pääsen ahertamaan blogin parissa. Olen saanut niin paljon kyselyjä siitä, kuinka kotona voidaan tukea lapsen suualueen kehitystä liittyen lepoasentoihin, nenähengitykseen ja syömiseen, joten yritän vastata blogin kautta mahdollisimman monelle. Aloitamme pienen vauvan kehityksen tukemisesta ja seuraavassa blogissa etenemme leikki-ikäiseen ja koululaiseen ja sitten aikuisten kuntoutukseen. Jotta oppisit tuntemaan ja tunnistamaan suualueen problematiikan syy-seuraussuhteita, myös aikuisella, on hyödyllistä tutustua myös varhaiseen kehitykseen. Suualueen lepoasennot tulisivat pysyä yllä aina levossa, myös öisin nukkuessa. Tämä vaatii
Vuoden 2021 alussa sain vihdoin oman oikomishoitoni käyntiin. Aloite oikomiseen tuli itseltäni, vuosikymmenten aikana minulle ei ole erityisesti mainittu purentavirheestäni tai narskutuksen jäljistä hampaissani. Työssäni puheterapeuttina, ja erityisesti erikoistuttuani myofunktionaaliseen terapiaan, olen arvioinut oman suualueeni, sen virheliikkeitä ja myös purentaa. Minulla on, kuten 60-80% länsimaisesta väestöstä, purentahäiriö. Minun kohdallani kyseessä on syväpurenta, häiriö, joka saattaa olla jopa joka viidennellä suomalaisella. Syväpurenta tarkoittaa sitä, että hampaita yhteen purtaessa, alaetuhampaat jäävät täysin yläetuhampaiden alle ja samalla alaleuka
Lasten syömisen kehitykseen ja sen ongelmiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota, ja hyvä niin. Syömisen arvion pohjalla tulisi aina olla suualueen asentojen ja toimintojen, oraalimotoriikan, syömisen ja nielemisen arvio. Syömisen pulmiin liittyy usein myös sensoriikan poikkeavuuksia, joita taas esimerkiksi suualueen virheasennot ja suuhengitys voivat edelleen pahentaa. On tärkeää, ettemme luokittele lapsen syömisen ongelmia käyttäytymisen ongelmiksi, mikäli taustalta löytyy suualueen kehityksen ongelmia. Suualue ja syöminen ovat erittäin herkkää aluetta ja toimintaa, lisäksi ruoan heikkoon käsittelyyn liittyy herkästi
Minua ilahduttaa, että suualueen ja hengityksen ongelmia on nyt vihdoin enemmän nostettu julkiseen keskusteluun myös Suomessa. Edelleen toivoisin keskusteluun lisää myofunktionaalista näkemystä ja ongelmien perussyyhyn paneutumista. Tänään 25.2.2021 Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli: ”Leuan kipuihin on tehokas ilmainen hoitokeino.” Artikkelissa huomioitiin mm. se, että purentakiskot suojaavat hampaita ja tasaavat purentaa, -mutta eivät poista perusongelmaa esim. narskutukseen liittyen. Suualueen jumpan on todettu auttavan tehokkaasti kipuihin. Purentaelimistön toimintahäiriön kerrotaan tarkoittavan purentalihasten ja leuan alueen kipuja, särkyjä ja
Blogin ensimmäisessä osassa pohdin ihmisen evoluutiota kasvojen ja suun kehityksen sekä toiminnan osalta. Totesin modernin ihmisen suualueen ongelmien yleistyneen; esimerkiksi suuhengitys, purennan häiriöt, syömisen ja nielemisen pulmat, kasvojen alueen kivut, kuorsaus ja narskutus. Uniapnea on länsimaisen lääketieteen merkittävä ongelma liittyen työikäisen väestön terveyteen, elämänlaatuun ja esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin. Nyt kohdistamme huomion lapsiimme, joilla on nähtävillä samoja oireita ja ongelmia. Lapsilla nämä ongelmat vaikuttavat vielä keskeneräiseen kasvojen kehitykseen, ja niillä voi olla myös laajempia vaikutuksia esimerkiksi kognitiiviseen

”Muista, että olet ROHKEAMPI kuin uskotkaan, VAHVEMPI miltä vaikutat, VIISAAMPI
kuin tiedätkään.”

-Nalle puh, (A.A. Milne)

Yhteystiedot

 Laillistettu puheterapeutti Mira Starck

 +358 40 579 6226 ( klo 15 – 16)

 puheterapia@prolingua.fi

 Hakokuja 1, 01360 Vantaa