Blogin ensimmäisessä osassa pohdin ihmisen evoluutiota kasvojen ja suun kehityksen sekä toiminnan osalta. Totesin modernin ihmisen suualueen ongelmien yleistyneen; esimerkiksi suuhengitys, purennan häiriöt, syömisen ja nielemisen pulmat, kasvojen alueen kivut, kuorsaus ja narskutus. Uniapnea on länsimaisen lääketieteen merkittävä ongelma liittyen työikäisen väestön terveyteen, elämänlaatuun ja esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin.
Nyt kohdistamme huomion lapsiimme, joilla on nähtävillä samoja oireita ja ongelmia. Lapsilla nämä ongelmat vaikuttavat vielä keskeneräiseen kasvojen kehitykseen, ja niillä voi olla myös laajempia vaikutuksia esimerkiksi kognitiiviseen kehitykseen ja oppimiseen. Lasten uniapnea on vielä usein alidiagnosoitu, ja myös suualueen, hengityksen ja purennan häiriöt tunnistetaan tyypillisesti varsin myöhään, jolloin virheelliset lepoasennot, hengitystapa ja syömisen virheliikkeet ovat jo automatisoituneet.
Tärkeää olisi siis tunnistaa oireet mahdollisimman varhain. Olisi tärkeää saada tietoa kasvojen ja suualueen vahvistamisesta suoraan pienten lasten vanhemmille, jotta kehityksen tuki toteutuisi jo varhain osana lapsiperheen arkea. Lapsen kasvojen ja suun kehitykseen vaikuttaa merkittävästi lepoasentojen lisäksi syömisen liikkeet. Esimerkiksi maitohampailla pureskelu vaikuttaa tulevien pysyvien hampaiden kehittymiseen ja kokoon. Ja toisaalta, oraalimotoriikan pulmat ja lihakset, jotka eivät pääse vahvistumaan, vaikuttavat edelleen haittaavasti syömisen kehitykseen. Helposti syntyy “vierivä kivi” -efekti, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja lopulta voi olla vaikeaa nähdä mikä on ongelmien perussyy ja mihin kuntoutuksen ja tuen tulisi kohdistua ensisijaisesti.
Yhteiskuntamme ohjaa vahvasti jo hyvin nuoria lapsia päivähoidon ja varhaiskasvatuksen piiriin. Meidän tulisi huomioida tässä myös se seikka, että samalla suuri osa pienten lasten ruokailusta siirtyy ryhmätilanteisiin, joissa aikuisten resurssit ovat usein jo varsin tiukilla. Tietoa syömisen ja suualueen kehityksestä, oraalimotoriikan ja hengitystavan tukemisesta tulisi olla mukana jo päivähoidon suunnittelussa. Kyse on lasten anatomia ja fysiologian kehitykseen vaikuttavista tekijöistä, ja myös turvallisuuteen liittyvistä seikoista, kun käsittelemme syömisen, nielemisen ja hengittämisen ongelmia.
Itse olen tehnyt laitoskäyntejä päiväkoteihin lähes 15 vuotta ja näiden vuosien aikana myös osallistunut usein ruokailuhetkiin arvioinnin, ohjauksen ja tuen osalta. Varhaiskasvatuksen henkilöstö tekee työtään ammattitaidolla, lämmöllä ja parhaan kykynsä mukaan. Kuitenkin modernin yhteiskunnan uudet haasteet suualueen asentoihin, hengitykseen ja syömiseen liittyen edellyttävät lisää tietoa, suunnittelua, apuvälineitä -ja niitä resursseja. Haasteet ulottuvat myös koulumaailmaan, jossa lasten ja nuorten syömisen pulmia on edelleen ikävä kyllä melko usein näkyvillä. Koulussa voisimme myös hyödyntää optimaalisen hengitystavan harjoittelua aktivoimaan parasympaattista, rauhoittavaa hengitystä oppilaiden keskittymisen vaikeuksien ja luokkien levottomuuden hallinnassa. Tässä meillä olisi myös väylä opettaa lapsia ja nuoria tunnistamaan ja käsittelemään stressiä ja ahdistuneisuutta.
Suuhengityksellä on todettu yhteyksiä oppimisen ja keskittymisen vaikeuksiin. Suuhengitys on ylihengittämistä, elimistö saa silloin heikommin happea ja vaikutukset ovat samankaltaisia kuin elimistön stressitilassa. Samoin kuin aikuinen, myös lapsi voi suuhengityksen aiheuttaman huonon unen ja hapensaannin jälkeen aamulla herätessään kokea olevansa jo valmiiksi väsynyt ja uupunut.
Miten sitten voisimme vaikuttaa positiivisesti ja laajasti lasten kehitykseen? Tässä muutamia minun toiveitani ja ehdotuksiani, joilla voisimme yrittää vaikuttaa suoraan lasten arkeen. Ja todennäköisesti myös yhteiskunnan tuleviin terveydenhuollon kustannuksiin.
1) Pienten lasten vanhemmille päivitettyä tietoa syömisestä, nukkumisesta ja hengitystavasta, jolloin vanhemmilla olisi paremmat mahdollisuudet tukea lapsen suualueen kehitystä arjessa mm. tukemalla syömisen ja hengitystavan kehitystä, nukkumista ja valitsemalla sopivia välineitä/apuvälineitä arkeen ja samalla välttämään haitallisia välineitä/tapoja.
2) Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen tavoitteisiin (ja resursseihin) lisätään suualueen, syömisen ja hengittämisen seuranta, tuki ja harjoittelua.
3) Kouluihin uusi oppiaine? -Hengitys. Sovellettuna tietoa ja harjoittelua alakoulusta lukioon/ammattikouluun, eri tavoin eri oppiaineiden kautta. Ehkäpä Mindfulness-tunteja päivitettynä siten, että huomioidaan oikean hengitystavan perustana suualueen kehitys ja ongelmat.
4) Terveydenhuollon monialainen verkosto, joka meillä on jo valmiina olemassa, tunnistamaan tehokkaammin varhaisia oireita ja työskentelemään aidosti moniammatillisessa yhteistyössä: Neuvola, kunnallisen terveydenhuollon kuntoutus (puhe-, fysio-, toiminta-, ravitsemusterapia), hammashoito, erikoissairaanhoito ja Kelan kuntoutus.